Rakkain sivustoni

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

No moikka, tästä se alkaa!


Moi!
Olen siis av-mamma.
Vietän paljon aikaa vauva.fi-sivun loistavalla aihe vapaa (eli av) keskustelupalstalla.
En ole enää kovin nuori mutta en kovin vanhakaan. Olen tuhlannut (?) ainakin seitsemän vuotta tähän mennessä elämästäni päivystämässä av-palstalla. Olen ollut monessa tapahtumassa mukana. Kuvailisin aaveellä viettämääni aikaa hyvin rennoksi, mukavaksi, hauskaksi ja rikastuttavaksi.
Olen saanut paljon tietoa, neuvoja, apua sekä jakanut itse informaatiota.

Minä olen perus-av-mamma. Naimisissa, useampi lapsi, kotimammana. Ehkä minulla on kananpersetukkakin ja kenties olen myös löysä sohvaperuna. Heti jos minulla on jokin ongelma arjessani, kirjoitan av:lle ja saan neuvoja. Saan toki myös ilkeilyä osakseni mutta se kuuluu asiaan. Suurin osa av-mammoista on mukavia ja joukossa on todella sydämellisiäkin ihmisiä.

Viimeisin upeasta ryhmähengestä todistava tempaus oli kun av:hen tuli yhtäkkiä rekisteröitymispakko. Oli todella jäätävä perjantai-ilta.
 Olin juuri saanut lapset nukkumaan ja ajattelin lojua keskiyöhön saakka sohvalla av:lle kirjoitellen. Ohhoh. En voinutkaan aloittaa uutta avausta vaan minun oli pakko kirjautua sisään!
 Minulla on tietenkin useampi nimimerkki av:lla, olen silloin tällöin kirjoitellut niillä ja nyt kirjauduin sisään yhdellä minkä sähköpostin ja salasanan muistin. Pääsin taas kirjoittelemaan mutta taustalla oli lähes tuhat av-mammaa, jotka eivät voineet tai halunneet kirjautua. He peukuttivat aloittamiamme ketjuja. Me rekisteröityneet yritimme kannustaa ulkopuolelle jääneitä av-mammoja.

Tietokone-nerot keksivät miten kaikki voivat rekisteröityä nimimerkillä av mamma. Pian palsta kuhisi kirjautuneita jäseniä nimellä av mamma. Se oli hauskaa. Seuraavana päivänä rekisteröitymispakko katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Muutaman päivän kuluttua tuli pahoitteluviesti ylläpidolta, missä kerrottiin, että rekisteröitymispakko oli pakko laittaa häiriöviestien takia. Eli me olemme ihan parhaita ja meillä on upea keskusteluyhteisö!
Voimme olla ylpeitä siitä, että olemme av-mammoja!

Niin. Ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia. Toivottavasti tälle löytyy lukijoita. Aion sanoa nyt ihan rehellisesti alusta alkaen, että yritän kirjoittaa usein viihdyttäviä ja hyödyllisiä ja kivoja viestejä mutta aion myös laittaa tänne mainoksia että voisin tienata muutamia eurosia kotimammaillessani. Ymmärrättehän tämän arvoisat lukijat ettekä suutu?

Kiinnostuksen kohteitani ovat tällä hetkellä ainakin seuraavat teemat mistä aion kirjoitella lähiaikoina:

-treenaaminen kahvakuulalla kotona
-kiinteytyminen kotona
-viikon terveelliset ruoat satasella tai ainakin mahdollisimman halvalla
-vauva.fi av:n mehevimmät keskustelut
-alapääkarvojen poisto sokeroinnilla

Nyt minun pitää perehtyä tarkemmin tähän bloggausten tekemiseen että pääsen laittamaan kuviakin.
Oikein mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva blogi! Tsemppiä! t. toinen av-mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että tykkäsit :) Tervetuloa lukemaan uudelleen!

      Poista
  2. Mullon adblock, eikä näy sun mainokset, mutta saanhan silti lukea?! :D T: yks av-mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa sun blockit mitään, olisi kiva jos tulisit taas lukemaan! Huomenna tulee uusi bloggaus :)

      Poista

Kommentit tähän kiitos :)