Rakkain sivustoni

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kainalokarvojen häätö

Anteeksi arvon lukijat, en ole millään ehtinyt kirjoitella.
On ollut niin paljon tekemistä etten ole ehtinyt kirjoitella av:llekään kuin pari, kolme viestä vuorokaudessa ja se on vähän se.
Yritin nyt tehdä tarkkaa ohjetta miten sokerimassaa käytetään mutta kuvien ottaminen yksin on tosi vaikeaa. En oikein onnistu siinä.
Yritän siis selittää sanoin oikein tarkasti.


Näin pitkät kainalokarvat olin kasvatellut esimerkiksi. 
 
 
Ensin pesin kainalot palasaippualla, sitten kuivasin. Olin jo lämmittänyt sokeripurkkini mikrossa, olikohan se 2 min keskiteholla siellä. Kannattaa kokeilla ettei ole liian polttavaa mutta ei saa olla myöskään jähmeää.
Levitin sokerimassaa tylpällä veitsellä pienelle karva-alueelle. Pieni alue ja ohut kerros sokerimassaa.
Yritin levittää sokerimassan vastakarvaan mutta ainakin minulla kainalokarvat ovat sikinsokin että on vaikea sanoa oikeaa suuntaa. Sitten painan vain keittiöpyyhkeen iholle ja vedän ihoa myöten pyyhkeen pois, samalla venytän ihoa toisella kädellä ja toisella vedän sitä pyyhettä ihoa myöten pois. Vähän nipistää mutta mielestäni ei pahasti, ja karvat jäävät siihen pyyhkeeseen kiinni.

On tärkeää käsitellä vain pieni alue kerrallaan. Jos levittää sokerimassaa isolle alueelle niin ei saa enää venytettyäkään ihoa niin hyvin ja voi tuntua kipeältä kun repäisee.
 
 
Sitten vain uudelleen ja uudelleen. Välillä joudun kainaloissa käsittelemään saman kohdan uudelleen sillä karvojen kasvusuuntaa on vaikea sanoa ja ne eivät aina lähde mukana. Mutta toisella, viimeistään kolmannella kerralla lähtee kyllä ihanasti juurineen.
 
 
 
 
 
 
 


Tässä olin levittänyt juuri sokerimassaa kainaloon. Sitten kangas päälle, silitys ja veto ihoa myöten!



Siinä ne karvat nyt tököttää pystyssä sokerimassassa. Minusta on palkitsevaa nähdä nuo valkoiset karvatupet! Karva pysyy nyt pitkän aikaa poissa! 


Hyvästi kauheat kainalokarvat!
 
  Tässä täysin sileä kainalo. Jos joku karva ei meinaa irrota niin nyppäise se pinseteillä. Ihanan silkkinen iho. Punoittaa ehkä vuorokauden tai puoli mutta se on sen arvoista.
Sokeroinnin jälkeen huuhtelen ihon lämpimällä vedellä että mahdollisesti jäänyt tahmaisuus lähtee pois ja kuivaan varovasti. En laita dödöä samana päivänä.
 
 
Muuten jos jollain on rahapulaa niin kannattaa oikeasti myydä vanhoja kultakorujaan ja yksittäisiä korviksia mistä toinen on hävinnyt. Mä kokeilin ja sain 320 e!!!! Sillä rahalla lähdetään risteilylle :)
 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Av-mamma täällä lauantai-iltana pohtii politiikkaakin

Olen toipunut pettymyksestäni että raskaustesti näytti torstaina negaa ja eilen perjantaina kuukautisetkin alkoivat. Se siitä sitten. Tamppoonia tulpaksi pimpuliin ja uusia haasteita kohti!

Tänään olen ahminut herkkuja monen viikon edestä. Minähän yritän vältellä makeaa ja rasvaa sillä haluan päästä eroon jenkkakahvoista ja ylimääräisestä löysästä. Mutta nyt menkkapotilaana olen hemmotellut itseäni ja ahmin tässä juuri sipsejä ja isoa kulhollista irtokarkkeja.  Taustalla soi iskelma.fi nettiradio. Ah ihana ilta!

Av:lla on jaettu tänään harvinaisen paljon banneja. Monet ovat kirjoitelleet, että eivät ole kirjoitelleet mitään asiatonta tai eivät ole edes käyneet av:lla koko päivänä ja nyt kun palasivat, tulee uutta ketjua aloittaessa kuva vauvasta jolla on sormi suussa ja teksti "hups sivua ei löydy". Tai jos on mobiililla av:lla niin alareunaan tulee viesti että ip-osoitteesi on bannattu.

Minulle kävi ihan sama juttu enkä ole varmasti trollaillut mitään. Outoa ja omituista ja myöskin epäilyttävää.

Av:lla on vouhotettu viime päivät näistä mustanpuhuvien henkilöiden ryhmäraiskauksesta sekä muistakin kulttuurimme rikastuttajista. Mielestäni näistä asioista saa kyllä puhua jos sen asiallisesti hoitaa. Olen sitä mieltä että ruokkivaa kättä ei purra eli jos on saanut turvapaikan niinkin turvallisesta maasta kuin Suomesta, pitäisi olla iloinen siitä ja tuntea kiitollisuutta ja käyttäytyä kanssa asiallisesti! Ei silloin kuulu alkaa raiskata ja ryöstää kantaväestöä. Eihän siinä ole mitään järkeäkään, suomalaiset alkavat entistäkin maahanmuuttovastaisemmiksi. Eli mamut aiheuttavat itse itselleen hallaa käytöksellään. Tietenkin on paljon poikkeuksia, Suomessa asuu paljon ulkomaalaisia jotka käyttäytyvät hyvin ja ovat tervetulleita töitään tekemään.  Minulla on myös useampia ulkomaalaisia ystäviä ja he käyvät ihan normaalisti töissä eivätkä käyttäydy omituisesti.

Rakkaalla palstallamme jaetaan myös tätä linkkiä https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970  missä kannustetaan allekirjoittamaan kansalaisaloite "rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoituksesta". Minun mielestäni ajatus on oikein hyvä ja kannatan sitä henkilökohtaisesti, mutta kuinka rajata että mikä rikos on sellainen mistä karkoitetaan? Ja minne karkoitetaan? Kaikista mamuista ei tiedä mistä tulevat kun ovat väärillä papereillakin. Tai maa kieltäytyy ottamasta vastaan. Murha on toki painava syy ja tuollainen joukkoraiskaus myös. Mutta johonkin se raja on vedettävä. Valitettavasti rikosten tekijät ovat usein ns. toisen polven mamuja eli ovat syntyneet Suomessa ja omistavat usein Suomen kansalaisuuden. Ei heitä voi karkoittaa kun kansalaisuus löytyy.

Ymmärrän kyllä että av:n ylläpito on nyt ihan tohkeissaan näistä mamu-keskusteluista mutta eikö sieltä voisi valita vain ne jotka käyvät asiattomiksi eikä tarvitse bannailla joka toista av-mammaa.

Kirjoitin av:llekin aloituksen, että jos kävelen kello 19 jälkeen ulkona niin pidän aina oikeaa kättäni takin taskussa. Taskussa on "ryöstöhälytin" ja jos vedän siinä olevasta ketjusta, kuuluu niin voimakas ääni plus oma kiljumiseni että häirikkö luultavimmin juoksee nopeasti pois. Tämä on minun turvani, on ollut jo ennen näitä uutisissa olevia tapauksia, mutta suosittelen lämpimästi jokaista av-mammaa hankkimaan tälläisen "ryöstöhälyttimen" minkä käyttäminen on tietenkin täysin laillista. Antakaa sellaiset myös lapsillenne! Myös pojille. Tälläisestä voi olla iso apu jos joku alkaa ahdistella lasta. Siitä laitteesta tulee vain kova ääni minkä tarkoitus on säikäyttää ahdistelija. Näitä saa reilusti alle kympillä monista kaupoista (esim. Clas Ohlson, Biltema), löytyy myös nimellä "paniikkihälytin". Hankkikaa tälläiset niin teillä on jokin suoja aina mukananne!

Mietin myös kovasti ensi kesää, mitä tekisimme, minne menisimme. Rahapussi ei ole kovin paksu tällä hetkellä joten ulkomaat voi unohtaa, mutta koti-Suomesta löytyy varmasti hyvä lapsiperheelle sopiva kohde jossa riittäisi kaikille näkemistä. Osaako joku suositella jotain? Olen tutkinut tätä sivua ja mietiskellyt minne sitä lähtisi.



Minä olen kiinnostunut historiasta ja kulttuurista, mies nukkumisesta, lapset ihan kaikesta ja voimme suunnistaa minne päin Suomea kolmeksi viikoksi. Olen avoin ehdotuksille!

Huomenna voisin mennä kyykkyvatkaamaan muodikkaan tamponikorun kanssa uimahalliin. Eli jos av täyttyy kauhistuneista viesteistä kuinka joku näki taas jonkun kauhean tyypin kyykkyvatkaamassa niin että silmiä särki, niin se olin sitten varmaan minä, moikka vaan!



Ensilaina ilman korkoja ja kuluja kuukaudeksi! Tässä pika-apu niille av-mammoille jotka huutelevat mistä saada satanen tai kaksi nopeasti.

torstai 12. maaliskuuta 2015

En ole raskaana

Tein eilen illalla av-mammojen ihanan tuen avulla raskaustestin.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4414064/ketju/voiko_raskaustestin_tehda_illalla
Jännitti kauheasti. Valitettavasti siihen tuli vain yksi viiva. Odottelen siis kuukautisia. Olen kyllä pettynyt. Harmittaa. Ärsyttää. PMS-oireet pettivät minut taas.

ÄRSYTTÄÄ!!!! Kumpa kuukautiset alkaisivat nyt pian etten joudu enää jossitella. Tänään on kp 31/30.

Kirjoittelen lisää kun olen paremmalla mielellä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ajopelkoinen av:n huonoin kuski

Minä se olen, se joka kirjoittelee av:n täyteen ajamiseen liittymiä viestejä.
Kerron, että minun pitää lähteä kohta kauppaan tai jonnekin muualle ajamaan ja pelottaa ja kädet tärisee ja pelkään että auto sammuu valoihin kuten yleensä käy. Ongelmani ovat punaiset valot. Kun valot vaihtuvat taas vihreiksi, möhlään jotain ja auto sammuu. Ja vielä useamman kerran.

Ennätykseni on 10 minuuttia valoissa seisomista eikä auto liikahda milliäkään. Lopulta se lähti kuin ihmeen kaupalla mutta kyllä välttelin ajamista sen jälkeen. Olen myös naarmuttanut autoa kuuseen ja aitaan, olen laittanut hädissäni sumuvalot ja pyyhkimet päälle ja pysähtynyt mäkeen. Enkä saanut valoja tai pyyhkimiä pois (ei satanut edes) enkä päässyt mäkeä ylös enkä alas. Kammottavaa. Pahinta oli kun lapset takapenkillä alkoivat huutaa isää avuksi joka oli kotona. Huh huh.

Vaarallisia tilanteita en tietääkseni aiheuta sillä ajan alinopeutta enkä mene moottoriteiden lähellekään. Ajelen vain pikkumatkoja kauppaan ja takaisin sekä lasten harrastuksiin. Osaan kyllä jarruttaa. Mutta kun olen pysäyttänyt auton niin liikkeellelähtö on se ongelma.
Ensin panikoin kyllä tuntikaupalla ja kirjoitan av:lle hätähuutoja. Ihanat av-mammat kannustavat ja neuvovat. Olette ihan parhaita! Olen oppinut ajamista av:lta. Uskomatonta.

Tänään oli pakko mennä kauppaan. Maito oli lopussa sekä halusin ostaa raskaustestin. Minulla on kp 30/30 eli tänään pitäisi alkaa. Voihan olla että kuukautiset myöhästyvät kun stressaan ja mietin asiaa. Suunnitelmani on tehdä se testi huomenna aamulla jos kuukautiset eivät ala tänään. En olekaan tehnyt vuosiin raskaustestiä, kivaa vaihtelua. Jännittää kyllä, että voiko siitä kp 13 sisäänampumisesta tulla raskaaksi. Vaiko siitä kp 15 keskeytetystä. Muita kertoja ei ollut.

Ajamisesta vielä, minun ystäväni lupautui auttamaan minua kytkimen opettelussa parkkipaikalla. Mieheni vain huutaa minulle jos otan hänet apukuskiksi. Hermostun siitä ja ajan vieläkin huonommin. Oppitunnin piti olla viime maanantaina mutta siitä ei tullutkaan mitään kun ystäväni lapsi sairastui eikä voinut mennä kouluun. Meidän piti siirtää se ensi maanantaille.

Tänään ajoin siis kauppaan. Jännitti ihan vietävästi mutta ajattelin "häntä pystyyn" kuten eräs av-mamma kannusti minua. Harjoitus tekee mestarin. Painoin oikein kunnolla kaasua ja nostin sitten hitaasti kytkintä ja KAS VAIN!!!!! Auto ei sammunut kertaakaan!!!!! En voi uskoa tätä. Jouduin pysähtymään moniin liikennevaloihin ja päästin yhden jalankulkijan suojatien yli.
Ensimmäinen ajelu kun en töppää mitenkään. Huh huh kun olen iloinen. Tulin kotiin ja kiljuin kissoille MÄ OSAAN AJAA! MÄ OSAAN AJAA!!!! Raukat menivät sängyn alle piiloon.

Huomiseen sitten! Katsotaan onko aihetta tehdä testiä vai ei. Petynkö verisesti vai onko toivoa pikku "iltatähdestä".

tiistai 10. maaliskuuta 2015

LUSH

Nyt tulee sellainen postaus että pyydän kaikkia hajuherkkiä lukijoita pitämään nenistään kiinni!
Te kaikki jotka vihaatte tuoksuvien huuhteluaineiden käyttäjiä, te jotka välttelette kauppojen hajuvesiosastoja ja ihmettelette miten joku voi olla hajustekaupoissa töissä, tukkikaa sieraimenne!

Minä nimittäin olin rohkea ja kävin ensimmäistä kertaa Lush-kaupassa. Olen kuullut näistä käsintehdyistä saippuoista ja minua kiinnosti varsinkin palasaippua jolla voi pestä hiukset. Muutenkin nämä ovat hyviä kun niitä ei testata eläimillä! Olen eläinrakas av-mamma.

No niin, jo kaupan ovelta tulvahti voimakas herkullinen tuoksu! Pyörittelin silmiäni ja ihmettelin valtavia valikoimia värikkäitä ja tuoksuvia saippuatuotteita. Myyjä ryntäsi luokseni (normaalisti en pidä siitä ja pakenen kaupasta) mutta nyt olin aivan hämmästynyt valikoimasta että olin iloinen kun sain apua.

 Kerroin, että haluan kokeilla palashampoota ja myyjä kyseli tarkemmin millaisille hiuksille. Päädyin Lullaby-nimiseen palashampooseen. Se sopii myös yli kaksivuotiaille lapsille ja on hyvä herkälle päänahalle. Voimme käyttää sitä koko perhe. Pala on vaaleanpunainen ja siinä on jännä tuoksu. Se sisältää kauraa, mantelia, jojobaa ja laventelia.



Katselin ja ihmettelin saippuoita ja päätin kokeilla vielä jotain käsi/vartalosaippuaa. Kirjoitin kerran av:lle kyselyn että kuka tykkää palasaippuoista ja sieltä löytyi paljon av-mammoja jotka pitävät mieluummin palasaippuoista kuin suihkugeelistä tms. nestemäisestä saippuasta. Minä tykkään saippuapaloista sillä niistä jää iholle tuoksu pesun jälkeen. Nyt halusin kokeilla Lush-saippuaa myös vartalonpesuun.

Valikoima oli valtava. Pyysin myyjää avuksi sillä halusin saippuan mikä sopii hieman kuivalle iholle. Hän suositteli saippuaa nimeltä Honey I washed the Kids tai saippuaa nimeltä Sultana missä oli rusinoita. Pelkäsin vähän että miltä ne tuntuu ja tukkiiko ne viemärin jne joten päädyin ensimmäiseen. Siinä on aivan ihana hunajan ja toffeen tuoksu.



Mukaan tarttui vielä hierontapala (on kuin kosteusvoidetta) nimeltään Strawberry feels forever. Sitä lämmitetään hieman käsien välissä ja sitten hangataan iholle. Lapseni ihastuivat siihen ja hinkkailin sitten myyjän kanssa testipalaa heihin. Se tuoksuu mansikalta.



Lapseni olisivat halunneet ostaa vaikka mitä mutta kun hinnat ovat korkeita niin jouduin toppuuttelemaan. Ostin lopulta lapsille vielä FUN-palasen joka on kuin muovailuvahaa. Sillä voi muovailla pesulla ollessaan, sillä voi pestä myös hiukset ja vartalon.



Maksoin sitten ostokset ja kotimatkalla ihastelin laukustani tulvivaa tuoksujen sekamelskaa! Aivan ihana kauppa sellaisille, joiden nenä tykkää kaikesta tuoksuvasta. Tuli hyvä mielikin kun ostin tuotteita mitä ei ole testattu eläinkokeilla.

Kotona sitten aloimme testailemaan. Myyjä oli kertonut miten palashampoota käytetään. Ensin kostutetaan kädet, sitten hinkataan saippuapalaa muutaman kerran käsiin ja laitetaan se pois. Sitten hangataan käsiä toisiinsa ja alkaa muodostua vaahtoa. Tämä vaahto hierotaan kosteisiin hiuksiin. Vartalosaippuaa käytetään ihan tavallisesti.

Pesin ensin omat hiukseni, av-mammat ensin! Vaahdon koostumus tuntui hassulta sillä olin tottunut kaatamaan kunnon ranneliikkeellä shampoota hiuksiini, varmastikin aivan liikaa. Sain shampoopalan vaahtoamaan mutta jotenkin tuntui ettei vaahtoa ole niin paljon. Pesin hiukset kahteen kertaan palashampoolla. Vartalosaippua tuoksui niiiiiiiin hyvältä että olisin voinut haistella sitä loppupäivän. Tuoksu jäi todellakin iholleni ja jatkoin haistelua puettuani.

Sitten pesin lapsia. Sain shampoopalan vaahtoamaan paljon paremmin tällä kertaa ja heidän päänsä olivat runsaan vaahdon peitossa. Ihan kuin olisi nestemäisellä shampoolla pessyt. Vartalosaippua ihastutti myös lapsia, se tuntui hyvältä iholla ja tuoksu on aivan mahtava. Annoin palan FUN-muovailuvahasta mukaan ja lapset muovailivat sillä, sekoittivat siihen vettä ja alkoi muodostua kylpyvaahtoa. Pala värjäsi lasten kädet sinisiksi mikä oli hauskaa. He piirtelivät sinisin sormin kaakeleihin ja vartaloihinsa. Väri lähti heti pois huuhtelemalla. Tuoksu oli jännä, aika voimakas kuin eukalyptus tms. Lapsilla oli hauskaa. Muovailuvaha liukeni vähitellen pois kun sillä leikki vedessä joten kannattaa antaa aika pieni pala kerralla eikä koko pötköä. Näin se kestää kauemmin. Kylpyvesikin näytti sinertävältä. Olen erittäin tyytyväinen ostoksiini ja varsinkin tuota Honey I washed the Kids tulen ostamaan lisää heti kun se loppuu!


No niin eikä treenaamista saa unohtaa! Löysin aivan mahtavan ilmaisen treeniohjelmasivun. Siellä on myös maksullisia palveluja (erilaisia treenejä ja laihdutusohjelmia) mutta perusjäsenyys on ilmainen eli kannattaa liittyä siihen!

Klikkaa:
Fitlab on liikunnan ammattilaisten suunnittelema treenipalvelu, jossa saat vinkit harjoitteluun helposti siellä missä itsekin olet. Liity ilmaisjäseneksi nyt!

Ilmaiseksi voit katsella 103 liikuntavideota, saat treenikalenterin ja ravintolaskurin. Menee heti kokeiluun tällä av-mammalla!


kotisivujen teko-ohjelma

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tunnustus aiheesta nylpyttäminen

Ostohyvitys.fi – Bonusta verkko-ostoksista






Huomenta rakkaat lukijat! Viikonloppu meni kivan leppoisasti. Katselin lasten kanssa Oopperan kummitus-dvd:n varmistettuani ensin av:lta, että se on lapsille sopiva. Eli ei saa olla seksikohtauksia. Varjelen lasteni herkkiä silmiä kaikelta seksiin liittyvältä ja he ovat oppineet jo sulkemaan automaattisesti silmänsä (ja sanomaan YÄK) kun elokuvassa suudellaan.

Elokuva tai musikaali oli hyvin vaikuttava. Rakastan sitä kohtaa kun Oopperan kummitus ja Christine laulavat yhdessä ja lipuvat veneellä Kummituksen majapaikkaan. Se kohta kun Kummitus laulaa "Sing for me! Sing!" saa kaikki (jäljellä olevat) ihokarvani nousemaan pystyyn. Huuh. Aivan ihana musikaali. Tykkään. Sain sivistettyä lapsiani musikaalin avulla, nyt he tietävät mikä on musikaali ja että voi laulaa oopperatyylisesti.

Sitten päivän aiheeseen. Minun on tehtävä teille tunnustus. Minä olen se av-mamma, joka kirjoittelee niitä nylpytys-viestejä av:lle. Minä kyselen siellä lähes joka kuukausi että voiko olla raskaana jos on nylpyttänyt kp se ja se. Minä olen kirjoittanut sinne että nylpytimme keskeytetysti kp se ja se ja nylpytimme sisään kp se ja se. Voinko olla raskaana?

Tilanne on se, että mieheni haluaa keskeytellä (nylpytystä) ja minulle se sopii hyvin sillä olen kroonisesti vauvakuumeinen av-mamma. Olen ostanut kondomeja ja laittanut ne mieheni sukkalaatikkoon mutta ei hän käytä niitä. Kerran tai kaksi kokeili mutta jätti ne sinne ja on keskeyttänyt nylpytyksen etten tulisi raskaaksi.

Hän ei halua enempää lapsia. Meillä on jo useampi. Minua ei haittaisi jos pimpulista putkahtelisi vielä muutama tähän maailmaan. Kirjoittelen siis av:lle aina kun tulee jotain "oireita" ja jos kuukautiset on myöhässä ja kyselen huvikseni onko mitään tsänssejä olla paxuna. Raskaustestejä en ole tehnyt ollenkaan sillä aina ne on alkanut vaikka olisi nylpytetty (keskeytetysti) useamman kerran oviksenkin lähettyvillä.

Olen jo useamman kuukauden toivonut "vahinkoa" ja vielä yhtä lasta varmaan kaksi vuotta. Viime syksynä sain jätettyä yhden ehkäisyn pois kun oli ongelmia sen kanssa ja siitä lähtien olen pitänyt itselleni peukkuja, että kävisi "vahinko". Tiedän ettei mieheni ilahtuisi mutta sanoin että voin hankkia pillerit jos haluaa. Ei halunnut kun ne on "myrkkyä". Ostin sitten kortsuja mutta ei käytä niitäkään. Ja olen sanonut että vastustan aborttia enkä halua ikinä tehdä sitä. Silti mies keskeyttelee. Eli mielestäni olen aika puhdas pulmunen tässä sillä olen tarjoutunut ottamaan pillerit ja ostanut kortsuja mutta miehelle ei kelpaa kumpikaan.

Tässä kierrossa on taas jännät paikat ja avaudun siitä nyt ihan tänne blogiinkin. Kuukautisten pitäisi alkaa tässä ihan lähipäivinä. Ne alkoivat viimeksi 10.2. Kp 13 mies nylpytti ihan sisään asti. En tiedä miksi teki niin mutta en estänyt enkä sanonut mitään. Kp 15 hän nylpytti keskeytetysti. Ajattelin että aika hyvät mahdollisuudet mutta kuitenkin vain n. 20 % naisista tulee raskaaksi jos nylpyttää ovulaation aikaan että aika pienet mahdollisuudet kai sitten on.

Nyt minusta on tuntunut pari päivää vähän oudolta, kurkussa on tyhmä tunne, tänään aamukahvi maistui tosi pahalta ja kirjoittelinkin siitä jo av:lle. Siellä kyseltiin lämpötilaa ja se oli 36,8 eli ei kai kovin lupaava? Rinnoissakaan ei tunnu mitään oireita. Minulla on myös usein tosi kylmä, tärisen monenkin sohvapeiton alla ja illalla meinaan jäätyä sänkyyn peiton alle. Ajattelin ensin että nämä on jälkioireita siitä oksupoksutaudista mikä meillä kävi, mutta nyt aloin miettiä että voisihan se olla muutakin. En tiedä. Voi olla että petyn taas. Halusin vain avautua että vähän jännittää.


Loppukevennys:
Vielä ehtii tilata neljä täysin ilmaista Aku Ankkaa! Ei maksa mitään eikä tilaus jatku automaattisesti. Saat neljä Akua ilmaiseksi kotiin :) Sitten tilaus loppuu.

Tarjoamme maaliskuussa Ankan päivien kunniaksi mahtavan tilaisuuden tutustua Ankkalinnan hulvattomiin sarjissankareihin 1 kk ajan ILMAISEKSI! Saat siis yhteensä 4 lehteä.

Tartu etuun ja nappaa 1 kk:n maksuton tutustumisjakso. Kutsu siis Ankat kylään, ja keskiviikkosi tulevat olemaan hilpeitä. Suosittelen. Rakastan Aku Ankkaa :)

Jos ihastut Akun-näytteisiin niin voit tilata täältä alennuksella sitten jatkuvan tilauksen joka maksaa, mutta linkin kautta saat Akut halvemmalla: Tilaa Aku Ankka digi- tai paperiversiona -40% alennuksella! kotisivujen teko-ohjelma

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sokerointia




Heipähei lukijat!
Tänään olen keitellyt sokerointimassaa ja kuvannut valmistuksen että muutkin av-mammat voivat trimmata hieman majavia/sääriä/kainaloitaan/martinaviiksiään tällä tosi helpolla ohjeella.
Sokerointimassaa voi ostaa toki valmiina mutta monet av-mammat , kuten minäkin, ovat säästeliäitä syystä tai toisesta ja jos halvemmalla saa niin mikä ettei.
Tähän tarvitset kaksi lasia sokeria, 1/4 lasia vettä ja 1/4 lasia sitruunamehua. Voit puristaa mehun oikeasta sitruunasta tai käyttää sitruunamehutiivistettä sitruunanmuotoisesta muovipullosta. Minä käytin tänään tiivistettä. Tulos on ihan
 sama.
Sitten tarvitset pienen kattilan ja jonkun kauhan sekoittamista varten. Sekä hyvät hermot sillä täytyy pysyä kattilan vieressä ja sekoittaa.
Eli tietokone pitää jättää nyt rauhaan mutta voit ottaa mobiili-av:n viereesi viihdyttämään, kunhan et syvenny liikaa aaveen koukuttaviin ketjuihin vain muistat sen kattilan sekoittamisen.
Ensin kaadat kaikki ainekset kattilaan ja laitat kattilan liedelle. Liesi päälle ja alat sekoittamaan. Sekoita varovasti sillä heti kun seos alkaa olla kuumaa, voit polttaa itsesi tosi pahasti jos kuumaa massaa lentää päällesi. Tästä syystä kissat ja lapset täytyy pitää lattialla ja käytä mieluiten kauimmaista levyä jos voit eikä siitä reunalta.
Minun hellassani on ne numerot 1-9. Keitän sokerointimassan numerolla kolme. Pitää olla siis ihan pieni lämpö. Koittakaa löytää sopiva pieni lämpö missä sokeri sulaa mutta levy ei saa olla liian kuuma sillä muuten sokeri tulee nopeasti ruskeaksi ja on pilalla.
Elikkä sekoittele. Pieni lämpö ja sekoittele varovasti pohjaa myöten. Tämä on tylsin vaihe mutta älä luovuta. Alussa ei tapahdu mitään. Seos tulee vain vetiseksi ja sitä pitää sekoittaa. Älä laita levyä kuumemmalle että olisit nopeammin valmis ja voisit palata av:lle kirjoittelemaan. Sen pitää olla koko ajan pienellä. Maltti on nyt valttia.
Seos alkaa vähitellen vaahtoontua. Sekoita. Kun vaahto alkaa nousta ylöspäin eli seos kuplii, nosta kattila pois liedeltä ja sekoita niin kauan kauhalla, että vaahto on pois. Laita kattila taas liedelle ja keitä ja sekoita kunnes alkaa taas kuplia, ota pois liedeltä, sekoita kunnes kuplat on pois, taas liedelle...
Jatkat tätä ja tarkkailet seoksen väriä. Ensin se on valkoista, läpikuultavaa. Vähitellen se muuttuu kellertäväksi ja lopussa virtsan/hunajan väriseksi.
Kun olet keitellyt noin 15 min, seos alkaa olla tuollaista keltaisenoranssia. Ota lusikalla pikku näyte ja pudota se vesilasiin missä on kylmää vettä tai lautaselle. Jos massa on valmista niin siitä muodostuu vesilasiin/lautaselle kiinteä pallukka. Voit maistaa pallukkaa jos olet utelias. Se on hyvää mutta tarttuu hampaisiin.
Jos seos ei muodosta pallukkaa vaan on vetistä, sinun pitää jatkaa keittelyä hetki ja yrittää uudelleen.
Kun pallukka muodostuu, sammuta levy ja kaada seos mikronkestävään purkkiin. Ole tosi varovainen sillä nyt tulee nolo sairaalareissu vain pimpulikarvojen takia, jos seos kaatuu päällesi. Mieluiten valitset kulhon jo etukäteen, laitat sen jonnekin missä se saa jäähtyä rauhassa tunnin, pari, ja kaadat sinne suoraan sokerimassan. Ettet joudu juoksennella polttava kuppi käsissäsi ympäriinsä.
Ole tosi varovainen.
Kun seos on jäähtymässä, laita kattila ja kauha lavuaariin ja valuta niiden päälle kuumaa hanavettä. Näin sokeri sulaa ja voit tiskata ne.
Jos sokerimassaa lenteli pitkin keittiön tasoja tai hellaa niin nekin saa kuumalla vedellä pois, kastele vaikka rätti kuumalla vedellä ja painele sillä ja purista kuumaa vettä sokeritahrojen päälle ja anna hautua.
Anna sokerimassan jäähtyä. Siinä voi mennä vaikka kaksi tuntia. Sen saa joustavaksi taas mikrossa, lämmitetään pari minuuttia mikrossa joten voit mennä kauppaan tai siivoamaan tai ulos lasten kanssa ja anna massan jäähtyä. Tulikuumaa massaa et voi käyttää vain saat siitä palovammoja.
Tässä ainekset. Kaksi lasia sokeria, 1/4 lasia vettä ja 1/4 lasia sitruunamehua.
Nyt kuplii jo
!
 Sekoita, sekoita
!
!!
!
Näin ne lähtee ihanasti juurineen
!



K
okeilkaa ihmeessä hyvät lukijat ja tulkaa kertomaan miten onnistui. Jos on kysymyksiä niin kirjoittakaa alle vain, neuvon mielelläni :) 
kotisivujen teko-ohjelma

torstai 5. maaliskuuta 2015

Torstain turinoita!

Heippa ystävät!


Tänään olen mm. lyhentänyt olohousut miehelleni. Minua rasittaa kun pitää aina lyhentää kaikki housut miehelleni. Tylsää kun on niin lyhytkinttuinen. Rasittaa sen takia kun en ole mikään superompelija ja ompelu ei aina onnistu. Tykkään kyllä ommella mutta kone tekee usein outoa ommelta ja lankasotkusolmua takapuolelle. Koskaan mikään käsityö ei onnistu täydellisesti.

Joskus seitsemän vuotta sitten halusin alkaa opetella ompelemista kun koulun käsityötunneista on niin kauan. Pyysin mieheltäni ompelukonetta ja perehdyin niihin ja valitsin mieluisen ompelukoneen ja sain sen ja ompelin aina välillä jotain, lähinnä housuja taaperoikäisille tai hameita isommille. Mutta kun langat menevät huonosti niin motivaatio laskee.


Mieheni muistuttaa aina että kun kallis kone on ostettu, huokailee että taaaas turha investointi...että harmi kun osti sen mutta voin kyllä lyhentää hänen housunsa kun on tuollaiseen koneeseen valitettavasti nyt rahaa tuhlattu! Eli minä lyhentelen siis housuja. Tänään nuo miehen golitzihousut, joskus naapurin tai ystävän farkkuja ja muita housuja. Jälki ei ole aina niin silmää hivelevää ja minua ärsyttää kun menee tuntikaupalla yksien housujen lyhentämiseen, joudun purkamaan ompeleen tuhat kertaa että se on ok. Mutta kukaan ei onneksi valita, saavat kuitenkin ilmaiseksi lyhyemmät housut.


Ajattelin tässä kyllä että minulla on niin paljon mekkoja ja hameita kaapissa mitä en käytä, että voisin ommella niistä tyttärilleni kesämekkoja. Olipa hyvä idea, eikö vain? Kaupoissa on yleensä niin lyhyitä tai tiukkoja mekkoja ja lapsethan tykkäävät liehuhelmaisista mekoista. Jos tekee itse niin saa (toivottavasti) mieluisia. Yritän ottaa tämän kevätprojektikseni! Te saatte tietenkin kuvia.


Tänään päiväruoka oli hyvin onnistunutta. Ennen sitä aerobikkasin vhs-kasettini kanssa ja sitten liottelin kuivia soijasuikaleita 10 min kanaliemikuutiovedessä mistä sen veden olin kuumentanut vedenkeittimellä. Sitten paistelin wokkipannussa sipulia oliiviöljyssä, puristelin ne soijasuikaleet niin hyvin kuin pystyin tyhjiksi vedestä (ne näyttää kuin olisi saippuaisia kun puristaa, tulee sellaista pientä vaahtoa!) ja paistelin mukana. Heitin pannulle myös porkkanasuikaleita, kesäsipulia ja tölkin tomaattimurskaa ja vettä päälle. Maustoin kaikenlaisella mitä löysin ja annoin muhia. Lopussa murskasin vielä kolme valkosipulinkynttä ja heitin ne kastikkeeseen ja keittelin minuutin, pari, ei kauan, niin vain että alkaa tulvia ihana valkosipulin tuoksu. Lisäksi keitin makaronia. Oli hyvää. Mieskin sanoi että olipas hyvää kalkkunakastiketta! Kalkkuna?????? Lapsetkin tykkäsivät. Eli tällä tavalla soija menee alas meidän perheessä!


Tässä tätä herkullista kastiketta.


Jälkiruoaksi tein pellillisen mansikka-vadelmapiirakkaa. Minulla on tosi helppo ohje missä ainekset vain sekoitetaan lusikalla keskenään, kaadetaan pellille ja ripotellaan päälle jotain marjoja. Se oli niin hyvää että lapset eivät olleet kylläisiä kahdesta palasta vaan jokainen halusi kolmannen. Kielsin, ei makeaa mahan täydeltä. Iltapalalla saavat lisää sitten vasta. Voin kirjoittaa reseptin jos joku haluaa.




Piirakka höyrysi vielä juuri uunista tulleena kun otin kuvat niin ne on vähän tuollaisia.



Niin ja huomenna ajattelin sokeroida jos ei tule mitään esteitä (minun täytyy saada lukkiutua pidemmäksi toviksi kylpyhuoneeseen yksin(, elikkä kuka lukijoista haluaa sokeroida mukana, voisi hankkia sokeria ja sitruunan/sitruunamehutiivistettä (se keltainen muovinen sitruunanmuotoinen tötsä.


8.3 on naistenpäivä, älkääs unohtako! Minulla on tässä mainio lahjaidea mummille, tädille, äidille tai ystävättärelle. Tilaa hänelle lehti :) Saat itse kivan tilaajalahjan. Itse ajattelin tilata mummilleni Suuri Käsityö-lehden. Ehkä voisin itsein kurkkia siitä vähän mallia niihin mekkoihini. Nuo tilaukset ovat jatkuvia mutta mikäli haluaa vain kokeilla niin lehden voi perua tarpeeksi ajoissa niin se kanssa loppuu eikä maksa enempää kuin tuon mainitun summan. Minusta tuo 24,90 e on hyvä hinta lahjasta.



Toinen vaihtoehto on tämä ihana Aku Ankka, kenelle poloiselle sitä ei vielä tule: Tilaa Aku Ankka neljäksi viikoksi ilmaiseksi. Määräaikainen tilaus. Toimi nyt! Tarjous päättyy 31.3.2015.
Tuosta klikkaamalla saat neljä Aku Ankkaa ilmaiseksi ja tilaus on määräaikainen, eli ei jatku eikä tule mitään kuluja. Sekin olisi kiva naistenpäivälahja jollekin! Tai muuten vain jollekin miespuoliselle.

Huomiseen arvon lukijat!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kokeilin soijafileitä

Haluatko kuntoilla kotona? Tilaa tästä itsellesi ilmainen treeniohjelma. Helppoa, tehokasta ja täysin ilmaista.



Heipähei! Jos haluatte neljä ilmaista Aku Ankkaa niin kannattaa tilata tästä! Ei maksa mitään eikä ole jatkuva tilaus, vaan se katkeaa automaattisesti, on määräaikainen tilaus. Meille tulee Aku Ankka jo vuosikaudet ja se on ihan paras keskiviikon piristys :) Kerään Akut aina Aku-kansioihin. Tilaa Aku Ankka neljäksi viikoksi ilmaiseksi. Määräaikainen tilaus. Toimi nyt! Tarjous päättyy 31.3.2015.





Tänään tein päiväruoaksi soijafileitä, keitettyä parsakaalia, riisiä ja kasvispyöryköitä. Pyörykät olivat kaupan joten lämmitin ne vain. Soijafileitä keitin ensin 10 min lihaliemikuutionpuolikkaan kanssa. Sitten yritin puristella niistä vettä pois ja paistoin ne pannulla tummemmiksi. Olen vähän epäilevä eikä se niin hyvältä näyttänyt. Mutta olen myös rohkea ja haluaisin kokeilla voiko lihaa korvata tälläisillä, mutta vähän huonolta näyttää.

Ei ne kovin hyviä ollut. Osa lapsista söi niitä, osa ei. Mieheni söi pari ja yritti kannustaa lapsia että "aijai ompa hyviä soijapihvejä" mutta ei se ihan aidolta kuulostanut. Jotenkin koostumus oli vetinen vaikka olin puristellut niitä ja paistanut öljyssä pannulla. Koostumuksessa oli jotain outoa, vierasta.

Tässä keittelen fileitä vedessä. Näyttää mielestäni sisäelimiltä.

Tässä soijafileet valmiina paistettuna.
 
 
Ei se lihaa muistuttanut kuin vähän ulkonäöltään, enemmänkin jotain ohuita maksansuikaleita mistä en valitettavasti muutenkaan tykkää. Ne kiiltelivät epäilyttävästi, olivat vähän löperöisiä ja se koostumus. Maku oli ok mutta ei mitenkään mieltä ylentävä. Olisihan tuolla vielä 2/3 pussia että pitää ne käyttää joku kerta mutta etsin netistä muita käyttötapoja ja uusia ohjeita.

Jotenkin oli pettynyt olo tuon ruoan jälkeen, ei se niin herkullista ollut. Kasvispyörykät olivat hyviä samoin riisi ja kasvikset, mutta eihän niistä kylläiseksi tule. Minun pitää tutkia lisää tätä kasvismaailmaa ja miettiä mikä ruoka olisi oikeasti hyvää ja mistä tulee kylläiseksi. Luulen, että nämä soijatuotteet eivät ole oikein meidän makuun. Minulla on vielä joitakin kaapissa että käytän ne, mutta mitään intohimoa niihin ei näistä kokeiluista tullut. Eilinen kastike oli paljon parempaa kun nämä löysät läpyskät.


Tänään ajattelin taas uskaltautua treenaamaan. Teen vatsoja ja pienen kahvakuulatreenin. Minun pitää kyykätä paljon enemmän takakyykkyjä, toivon että ne ovat tie pyöreään takamukseen. Vatsa on aika litteä sairastelun takia ja se on kiva juttu. Nyt en ole syönyt suklaata aikoihin, ei ole tehnyt mielikään eikä sitä ole enää kotona.

Huomiseen ystävät!

Klikkaa ja osallistu arvontaan! Voit voittaa 1000€ lahjakortin lähikauppaasi.

Ps. pakko laittaa vielä loppukevennys, liittyen talvella av:lla aloitettuun ketjuun missä joku av-mamma kuuli aina saunan pukukopista huudon HÖÖ! Miehensä ei uskonut ja kiusasi. Av-mamma kärsi tilanteesta ja pelkäsi käydä saunassa. Näin mainoksen Höö-vaatteista ja jaan riemun kanssanne :) Laadukkaita suomalaisia vaatteita! HÖÖ-lastenvaatteet

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hengissä ollaan taas! Ja samantien uusi elämäntapamuutos!

No niin rakkaat lukijat! Av-mamma on taas paremmassa hapessa yrjötaudin jälkeen ja pystyy kirjoittelemaan. Olipa kammottava tauti ja kävi joka perheenjäsenen läpi.

Jotenkin siinä pönttöä halaillessani aloin ajatella eläimiä ja niiden oikeuksia. Meilläon kaksi kissaa jotka ovat hyvin rakkaita. Nyt aloin mietiskellä ruokaeläimiä ja niiden huonoa elämää.
Päätin vähentää lihankäyttöä perheessämme. Kirjoitin av:llekin ja kyselin lihan korvauksesta esim. soijatuotteilla.

Päätin, että en lopeta lihan käyttöä totaalisesti mutta en tee enää joka päivä ruokaa missä on lihaa. Nyt meillä on oikeastaan melkein joka kerta jotain lihaa molemmissa lämpimissä aterioissa sekä aamupalalla monet ottavat linkkua tai salamia mikä on aivan liikaa.

Haluan opetella laittamaan lihatonta ruokaa. Ajattelin, että vaikka kahtena päivänä viikossa voin tehdä jotain broileriruokaa tai naudanlihasta bolognesea tai lihapullia. Tai karjalanpaistia tai lihakeittoa.
Mutta muilla aterioilla käytän vain vihanneksia, kalaa (vai oliko siinä koku juttu, av:lla on pomppinut ketju "en osta enää allaskalaa" tms) soijatuotteita ja tofua.

Tänään kävin sitten hieman huterin jaloin mutta vatsa uskomattoman litteänä, kaupassa ihmettelemässä kasvissyöjien valikoimaa. Ostin erilaisia soijspalasia mitkä pitää liottaa maustetussa kuumassa vedessä, tofua ja soijsnakkeja ja soijalihapyöryköitä.

Päiväruoaksi tein spaghettia ja sellaista bolognesekastiketta. Paistoin sipulia ja savunmakuista tofua. Murustelin tofun käsin pannulle ja paistelin. Lapsi kysyi onko nakkeja kun tuoksuu siltä.
Sitten lisäsin tölkin murskattua tomaattia ja puolikkaan porkkanan raasteena ja puolikkaan sellerinvarren. Murskasin vielä vslkosipulia sekaan. Sitten laitoin erilaisia mausteita. Lisukkeeksi tein salaatin ja keitin täysjyväspaghettia.

Perheen reaktiot: mitä tää valkonen on? Mä en tykkää. Mirs söi sanomatta sanaakaan. Minusta ruoka oli hyvää. Lapset söivät vain spaghettia ja tosi vähän sitäkin kun se oli tummaa. Harmitti mutta mielestäni ruoka oli hyvää oikeasti. Se oli erilaista mutta hyvää.

Kysyin mieheltä miltä se maistui. Vastaus oli että söin sen, mitä siinä oli? Kerroin tofusta että se on soijasta tehtyä, mikä taasen on kasvi. Eli se oli kasvissyöjän bolognesea. Mies sanoi että ei olisi laittanut siihen mitään soijakastikkeita (???? enhän minä laittanut???) niin lapset olisi syönyt. Sanoin että ne ei ole vain tottunut. Yritän toisella ruoalla huomenna.
Mies oli sitä mieltä kyllä että on hyvä jos vähennän lihan käyttöä, terveelliset elämäntavat on ok.

Näihin tunnelmiin siis... Minä olin iloinen kun ei ollut mitään ällöä ruoassa! Joskus broilerin rinnassa on verisuoniputkia kun leikkaan sitä, usein verta ja valkoisia sitkeitä jänteitä.
Aina kun syön jauhelihaa, joku tympeä jänne menee hampaanväliin. Porkkananpala hampaan välissä ei ole ällö.

Oli erityisen raikasta ruokaa ja ihanaa kun ei ollut mitään ällöä seassa. Muu perhe ei ollut niin innoissaan mutta jatkan kokeilua!

Kivaa päivää kaikille!